perjantai 2. elokuuta 2013

2.8.2013

Aaamupalan jälkeen aloimme rakentaa katosta leiriimme siinä meni noin tunti, koska osalla oli vaikeuksia köysien ja puiden kanssa. Niina ja Hanna-Leena tilasivat ruokatarvikkeita ja muut nauttivat auringosta. Lounaaksi nautimme italianpataa joista osa oli hieman vetistä, mutta Jennan tekemä pata oli kaikkein parhain. Osa jauhelihasta tuli suodatettua nurmikon kautta.

 
Lounaan jälkeen menimme Fort Adventura nimiseen aktiviteettiin joka osoittauti osalle hyvin vaikeaksi. Fort Adventura on linnakkeen muotoinen rakennus jonka yläilmoihin on rakennettu erilaisia haasteita, myös seinässä oli pieni seinäkiipeily osa. Käsivoimat olivat todella monella kovalla koitoksella, mutta joukosta löytyi myös muutama "apina". Aurinko porotti odotellessa ja ukkonen jyrisi kauempana.


 
Niina ja Hanna-Leena kävivät kaupassa ja sillä välin muut koittivat nukkua ja silittää lampaita joita näkyy ja kuuluu joka paikassa.

Lounaaksi Tatu oli halunnut friteerattua hanhen kieltä ja sushia, mutta sitä ei valitettavasti ollut silloin tarjolla. Tatun suureksi hämmästykseksi Niina ja Hanna-Leena toivat sushia kaupasta.
Näin Tatu sai maistaa sushia elämänsä ensimmäisen kerran.


Päivälliseksi söimme "upeaa" tonnikalajuustopastaa.

Saimme myös sadetta joka loppui ja alkoi ja loppui ja alkoi.

Kaikki pääsivät pitkään odotettuun kioskiin josta tuli ostettua kaikenlaisia patukoita ja tölkkejä. Oona pääsi käymään tulkkaamassa monelle.

Kioskin jälkeen pääsimme laskemaan mäkeä pulkilla joiden alla oli telaketjut. Moni ajoi päin puuta ja tämän takia lähes kaikkien housut olivat märkiä. Pulkilla pääsi kovaa kunhan joku työnsi vauhtia. Lopulta tajusimme että pulkalla voi myös laskea kaksi samaan aikaan ja siitä vasta kova vauhti syntyi. Osa alkoi kieriä mäkeä alas.
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti