Aamupalan jälkeen samoajat lähtivät jälleen vaeltamaan vuorille ja tarpojat jäivät leiriin suorittamaan omia aktiviteettejaan.
Lähdimme ensin suunnistamaan ja sitten kiipesimme oppaan johdolla kukkulalle joka oli 388 metriä korkea. Kukkulan nimi oli Hell Fire Club ja sen laella sijaitsi autiotalo. Autiotalolla oli oma legendansa joka meni näin; Kerran muuan englantilainen mies oli mennyt klubiin joka sijaitsi kukkulan päällä. Mies kävi klubilla paljon ja pelasi ihmisten kansa pokeria, erään kerran kun mies oli jälleen pelaamassa, kortti jota hän oli lyömässä pöytään tippui hänen kädestään pöydän alle. Mies kumartui nostamaan korttia ja huomasi että hänen vieressään istuvalla miehellä olikin pukin jalat, mikä Irlannissa on paholaisen merkki, hän nousi äkkiä pöydän alta ja löi päänsä lamppuun, lamppu tippui lattialle ja näin syttyi tulipalo ja koko talo syttyi tuleen ja näin kukkula siis sai nimensä.
Suunnistimme kukkulalta alas vuorotellen käyttäen irlantilaista tekniikkaa. Kävimme kymmenellä eri rastilla, onneksi ne oli helppo löytää. Takaisin tullessa kiersimme noin kilometrin pidempää reittiä. Matkan varrella näimme myös irlantilaisen jäätelöauton josta ostimme pehmikset. Matka jatkui sateen saattelemana ja lopulta sanoimme mahtavalle oppaallemme hyvästit ja jatkoimme matkaamme leiriin.
Tarpojaryhmän ensimmäinen aktiviteetti oli seinäkiipeily kivitornia pitkin, tornissa oli kolme vaikeusastetta: helppo, keskivaikea ja vaikea. Ohjaajinamme toimivat Mark ja Alan. Tatu ja Julia Mäkivaara kiipesivät kaikki radat ylös asti.
Aamulla tarpojat olivat kuorineet perunat ja porkkanat makkarasoppaa varten valmiiksi. Soppa oli hyvää ja sitä riitti kaikille ja vielä enemmän, nimittäin Merituulia ja Julia Aulu plokkasivat sopasta viimeisetkin makkaran palat. Ruuan jälkeen ohjaajamme Pia antoi kaikille tarpojille minisipsipussit.
Ruuan jälkeen lähdimme seuraavaan aktiviteettiimme: Limsakorien pinoamiseen.
Homma toimi näin: Toimimme pareissa, toinen pareista ojensi/heitti parilleen koreja joiden päällä seisottiin niitä koottaessa. Aikaisempi ennätys tässä aktiviteetissa oli neljätoista koria, mutta Julia Mäkivaara onnistui pinoamaan kuusitoista koria ja Nora viisitoista koria kahteen otteeseen, ennätys on siis nykyään Ahlaisten Ankkureiden. Edes "pieni" kaatosade ei haitannut suorituksia/tasapainossa pysymistä.
Samoajat saapuivat leiriin ja osa heistä meni nukkumaan Oona kuitenkin halusi tulla kanssamme seuraavaan aktiviteettiin joka oli köysiradalla laskemista. Ohjaajina olivat James ja "Batman".
Aluksi sovimme vuorot koska rataa pystyi laskemaan vain yksi kerrallaan, sitten laskimme radan kerran alas jonka jälkeen sai laskea niin monta kertaa kuin halusi. James oli vienyt alhaalle ämpärin jonne koitimme tiputtaa tennispallon samalla kun laskimme rataa alas. Oonan, Ronjan ja Julia Aulun pallot kävivät ämpärissä mutta kimposivat sitten takaisin. Koska radan päässä ei ollut minkäänlaista verkkoa tai muuta James joutui ottamaan kaikki vastaan. Merituuliaa ja Jennaa hieman pelotti laskeminen mutta hekin uskaltautuivat laskemaan monta kertaa. Aikaamme oli vielä runsaasti jäljellä kun alkoi sataa, sateen takia kukaan ei enää halunnut mennä alas ja tämän takia lähdimme aktiviteetilta aikaisemmin.
Oona, Julia Aulu, Nora ja Alhasen Niina lähtivät
kirjoittamaan blogia muiden jäädessä tekemään päivällistä. Päivälliseksi on tarjolla spagettia ja
jauhelihakastiketta. Ilta tulee sujumaan suihkun ja rentoutumisen parissa, koska
kaikki päivän asiat on jo tehty.
Leirikeskuksen "sääennustuslaite"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti