tiistai 6. elokuuta 2013

6.8.2013

Eilen illalla olimme jousiammunnassa, olimme jakautuneet kahteen ryhmään koska me kaikki emme voineet mitenkään mennä ampumaan samaan aikaan. James ja "Batman" olivat opettamassa meitä. Aluksi otimme yhden harjoittelukierroksenjonka jälkeen koitimme ampua ilmapalloja jotka oli sijoitettu tauluun. Jousiammunnan jälkeen johtajat lähtivät kokoukseen ja muut menivät kioskin kautta nukkumaan.









Aamulla tarpojat sekä Pia ja Niina lähtivät haikille Hell Fire Club kukkulalle. Samoajat jäivät siivoamaan leiriä ja lähtivät sitten Dublinin eläintarhaan.













Haikki oli kymmenen kilometriä pitkä ja jokainen kulki aivan omaa tahtiaan, tämän vuoksi muita piti jäädä aina välillä odottamaan. Matkan varrella pidimme paljon juomataukoja ja ihailimme maisemia. Ilma oli ihanteellisin kävelemistä varten koska ei ollut liian kuuma eikä sattunut satamaankaan. Vaikka kävely ottikin jaloista laulu raikasi ja positiivisen asenteen saattoi lähes maistaa. Pieniä kommelluksiakin sattui.














Päivälliseksi oli jauhelihakastiketta ja simpukkapastaa. Ilta sujuu suihkun parissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti